KKO 2025:96 – Asiakirjan esittämisvelvollisuus, oikeudenkäyntikulut
Ennakkopäätöksessään korkein oikeus arvioi sitä, oliko A Oy:n väittämillä B:n ja hänen asiamiehensä välisillä sopimusjärjestelyillä merkitystä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaista kulukorvausvelvollisuutta ratkaistaessa
Tapauksessa B haki käräjäoikeudessa takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon, joka oli annettu häntä vastaan kuluttajaluoton velkomusta koskeneessa asiassa, ja vaatinut tässä yhteydessä vastapuolena olevan yhtiön A velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
A Oy on takaisinsaantiin vastatessaan muun ohella kiistänyt korvausvelvollisuutensa B:n oikeudenkäyntikuluista. Yhtiön mukaan B:lle ei tämän oikeudenkäyntiasiamiehen toimiston verkkosivujen perusteella aiheutunut asiassa oikeudenkäyntikuluja, sillä B:n voittaessa asian oikeudenkäyntikululasku osoitettaisiin suoraan yhtiön maksettavaksi. B:n hävitessä asian hän ei maksaisi palkkiota asiamiehelleen. B:n esittämä kululasku ei siten yhtiön mukaan perustunut aitoon maksuvelvollisuuteen, ja B:n kuluvaatimus oli siksi hylättävä. Tämän vuoksi yhtiö on vaatinut, että B määrätään tuomaan oikeuteen vireillä olevaa asiaa koskevat hänen ja asiamiehen väliset toimeksiantosopimus ja panttaussitoumus liitteineen ja ehtoineen kokonaisuudessaan.
B on kiistänyt yhtiön väitteen, ettei hänelle aiheutuisi oikeudenkäyntikuluja, sekä vaatimuksen asiakirjojen esittämisestä. Perusteenaan hän on esittänyt muun ohella, että esitettäviksi vaadituilla asiakirjoilla ei ollut asiassa näytöllistä merkitystä, ja vedonnut sopimuksessa noudatettaviin yleisiin sopimusehtoihin.
Korkeimman oikeuden ratkaisu – velvollisuus esittää asiakirjoja hylättiin
Käsiteltävässä tapauksessa asiakirjojen esittämismääräyksen edellytysten kannalta olennaista oli korkeimman oikeuden mukaan se, voitiinko A Oy:n väittämillä B:n ja hänen asiamiehensä välisillä sopimusjärjestelyillä katsoa olevan merkitystä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaista kulukorvausvelvollisuutta ratkaistaessa.
KKO totesi, että: ”Oikeudenkäymiskaaren säännösten sanamuodosta tai perusteluista ei ole luettavissa, että vastapuolen velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut rajoitettaisiin tilanteisiin, joissa jutun voittanut osapuoli olisi henkilökohtaisesti vastuussa asiamiehensä laskun maksamisesta.” Kriteerinä oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen hyväksymiselle on laskutettujen toimenpiteiden tarpeellisuus sekä kustannusten kohtuullisuus ja aiheellisuus asianosaisen oikeuksien valvomisen kannalta. Myöskään KKO:n selostamissa aiemmissa ratkaisuissaan koskien oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta, merkitystä ei ollut annettu sille, mikä taho asianosaisen oikeudenkäyntikuluista tosiasiallisesti vastaa.
KKO viittasi mm. ratkaisuun:
- KKO 2025:25 (ratkaisun kohta 25) ratkaisussa KKO totesi, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun kulusäännösten soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä ei yleensä ole annettu merkitystä sille, mikä taho asianosaisen kuluista tosiasiallisesti vastaa. Mainitussa ratkaisussa (kohta 26) oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa ei otettu huomioon sitä, että kuluttajan asemassa olleen asianosaisen oikeudenkäyntikulut oli ilmoitettu maksettavaksi kokonaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista.
Myös ratkaisussaan KKO 2025:96 korkein oikeus katsoi, että oikeudenkäyntiasiamiehelle suoritettavaa korvausta koskevilla sopimusjärjestelyillä ei lähtökohtaisesti ole merkitystä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ratkaistaessa. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudella on toisaalta käyttäytymistä ohjaava ja toisaalta korjaava vaikutus, ja tällaiset sopimusjärjestelyt saattavat osaltaan edistää myös oikeuden saatavuutta, eikä niihin senkään vuoksi ole syytä suhtautua kielteisesti. Korkein oikeus katsoi, että myöskään A Oy:n tässä asiassa väittämä B:n ja tämän asiamiehen välinen sopimusjärjestely ei vaikuta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaiseen vastapuolen kulukorvausvelvollisuuteen.
Näin ollen KKO päätyi siihen, että kysymyksessä olevien asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskeva vaatimus koski oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua asiaan vaikuttamatonta seikkaa. Asiassa ei näin ollen ole tullut selvitetyksi, että vaadituilla asiakirjoilla eli toimeksiantosopimuksella tai panttaussitoumuksella voisi olla asiassa asiakirjan esittämismääräyksen antamisen edellyttämää merkitystä näyttönä. Korkein oikeus hylkäsi asiakirjojen esittämistä koskevat vaatimukset.
Ennakkopäätökseen voit tutustua tarkemmin täältä
Ota yhteyttä
