Tuloverolaki muuttui – Työnantaja voi jatkossa maksaa työntekijälle oikeudellisen neuvonnan kustannuksia verovapaasti
Tuloverolakiin on 1.1.2026 alkaen lisätty uusi säännös TVL 69 e §, joka koskee työnantajan työntekijälle maksamia tai korvaamia oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. Pykälä soveltuu rikosasioiden kustannusten lisäksi myös riita- ja hallintoasioiden kustannuksiin. TVL 69 e §:n mukaisten edellytysten täyttyessä työnantaja voi maksaa tai korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia työntekijälleen verovapaasti. Tarkemmin kyse on siitä, millä edellytyksillä työnantajan maksamia kustannuksia ei katsota työntekijälle verotettavaksi tuloksi.
Uusi säännös ei ota kantaa esimerkiksi oikeudenkäyntikulujen arvonlisäverotukseen liittyviin kysymyksiin tai vähennysmahdollisuuksiin elinkeinotulon verotuksessa tai kuluihin liittyvään ilmoitusvelvollisuuteen, vaan niistä säädetään muualla. Säännöksellä muutettiin Verohallinnon toteamalla tavalla aiempaa verotuskäytäntöä ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksellä KHO 2023:116 (Finlex) linjattua työnantajan maksamien työntekijän oikeudenkäyntikulujen verokohtelua. (Vrt. muutos aiempaan oikeustilaan) Säännöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa.
Millä ehdoin työntekijälle aiheutuvia kustannuksia voidaan maksaa verovapaasti?
Oikeudellisen neuvonnon kustannuksia, eli asian selvittämisestä, esitutkinnasta, syyteharkinnasta, sovintoneuvottelusta ja oikeudenkäynnistä työntekijälle aiheutuvia kustannuksia voidaan maksaa verovapaasti, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät samanaikaisesti:
- Työnantajalla on intressi maksaa oikeudellisen neuvonnan kustannuksen;
- Asia on aiheutunut osana työtehtävien suorittamista;
- Ei ole ole ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä ja
- Työntekijä ei ole saanut korvausta samoista kustannuksista muualta ja työntekijä sitoutuu maksamaan mahdollisen myöhemmin muualta saamansa korvauksen työnantajalle.
TVL 69 e §:n säännös ei koske työntekijän maksettavaksi tuomittuja sakkoja, menettämisseuraamuksia, vahingonkorvauksia, hallinnollisia seuraamusmaksuja ja muita vastaavia kustannuksia.
Esimerkkejä
Verohallinnon ohjeen mukaisesti Säännöksessä tarkoitettu osana työtehtävien suorittamista aiheutunut riita-asia voi olla esimerkiksi työnantajan toimintaan liittyvä vahingonkorvauslain mukainen vaatimus, joka on kohdistettu myös työntekijään. Säännöksessä tarkoitettuja hallinnollisten seuraamusten määräämisasioita voivat olla esimerkiksi liikennevirhemaksua koskeva asia, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden menettämisasia tai muut vastaavat hallintoasiat.
Verohallinnon tarkemmat ohjeet
Verohallinnon ohjeessa kerrotaan myös tarkemmin mm. siitä, mikä on työntekijän määritelmä, työnantajan määritelmä, mitä tarkoittaa mm. oikeudellisen neuvonnan kustannukset.
Oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin kuuluvat oikeudenkäyntikustannukset voivat olla kustannuksia esimerkiksi oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä kustannuksia, jotka aiheutuvat asiamiehen, avustajan tai todistajan palkkioista. Oikeudellisen neuvonnan kustannuksilla tarkoitetaan säännöksessä myös oikeudenkäyntimaksuja, työntekijän maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, muutoksenhausta aiheutuvia kustannuksia ja muita vastaavia oikeudenkäyntiin selvästi liittyviä kustannuksia.
Työnantaja voi säännöksen nojalla maksaa tai korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia myös esimerkiksi asiassa, joka ei etene oikeudenkäyntiin asti siitä syystä, että se ratkaistaan jo sovintomenettelyssä.
Riita-asiassa tai hallinnollista seuraamusta koskevassa asiassa aiheutuvia oikeudellisen neuvonnan kustannuksia voivat olla esimerkiksi asian johdosta annettavien vastineiden tai selvitysten laatimisesta avustajalle tai asiamiehelle maksetut kulut ja palkkiot sekä vastaavat muutoksenhausta aiheutuvat kustannukset.
Säännöksen soveltumisen kannalta ei ole lähtökohtaisesti merkitystä, miten oikeudellinen neuvonta on järjestetty. Työnantaja voi tehdä itse sopimuksen työntekijän oikeudellisen neuvonnan hoitamisesta, maksaa työntekijän tekemän sopimuksen perusteella aiheutuneet oikeudellisen neuvonnan laskut tai korvata työntekijän itsensä maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset työntekijälle. Työnantaja voi käyttää maksujen suorittamisessa myös vakuutusta tai käyttää omaa tai konserniyhtiönsä henkilökuntaa asian hoitamiseen.
Tutustu verohallinnon ohjeeseen täältä
Tuloverolain 69 e §
Ota yhteyttä






































