TT 2020:57 – Varallaoloa vai työaikaa?

Työtuomioistuin on ottanut tuoreessa ratkaisussaan TT 2020:57 kantaa siihen, tuliko laboratoriohoitajien varallaoloksi katsottu aika lukea työajaksi. Tuomioistuin tarkasteli asiaa siitä lähtökohdasta, olivatko työntekijöiden työtehtävät toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että työntekijöiden oli katsottava olleen jatkuvasti sidottuja työhönsä. Työajaksi luettavan ja vapaa-ajan erottaminen on tärkeää ennen kaikkea niistä saatavien erilaisten korvauksien sekä mm. lepoajan määrittelyn kannalta.

Asiassa arvioitiin työehtosopimuksen varallaoloa sekä työaikaa koskevia määräyksiä, joiden voidaan sanoa olevan samansisältöisiä työaikalain vastaavien säännösten kanssa. Näin ollen tuomiosta saa tukea myös työaikalain tulkintaan. Työaikalain mukaan työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaoloaika ei sen sijaan ole työaikaa, ellei työntekijän ole oleskeltava työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Varallaolo ei saa myöskään kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Tämä on kyseessä olevassa työehtosopimuksessa ilmaistu siten, että varallaolon pituus ja varallaoloajan toistuvuus eivät saa kohtuuttomasti haitata viranhaltijan / työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

Laboratorionhoitajat tekivät varallaolovuoroja siten, että he saattoivat olla varalla arkisin klo 21-07 välisenä aikana ja viikonloppuisin 20-07 esimerkiksi kotonaan tai muussa valitsemassaan paikassa. Heidän tuli saapua mahdolliseen työtehtävään 30 minuutin kuluttua siitä, kun heidät oli kutsuttu töihin. Varsinaista työaikaa oli aktiiviseen työhön käytetty aika. Hoitajat saivat varallaoloajasta varallaolokorvausta. Keskimäärin työkutsuja oli 1,77 per varallaolovuoro, ja varallaolovuorojen aikana aktiivityötä oli noin 15 prosenttia ajasta.

Työtuomioistuin arvioi, että tässä tapauksessa työntekijöiden työtehtävät eivät ole toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että varallaolo olisi tällä perusteella katsottava työajaksi koko kanteessa mainittuna aikana. Aktiivityön todellinen määrä oli myös asiassa ratkaisevaa. Työtuomioistuimen ratkaisu on linjassa sen aikaisemman käytännön kanssa (esim. TT 2015-105). Työajaksi ja vapaa-ajaksi luettavan ajan erottamisessa on olennaista ottaa huomioon myös, millainen määräaika työhön saapumiselle työntekijälle on asetettu. Jos tämä aika on kovin lyhyt, on arvioitava, merkitseekö se tosiasiassa sellaista sidonnaisuutta työntekopaikkaan, että kyse on jo työajasta.

 

Susanna Järvenpää 25.6.2020

Tags: ,


Ota yhteyttä